Mun vitsini on nimenomaan se, että jos halutaan vähentää oikeita abortteja, niin kaikenlaiset ehkäisyvälineet on avainasemassa. Pillerit, esmetteen. Tai kierukat. Vaihtoehtoisesti kaikille jaetaan kilo kortsuja vuodessa ja opetetaan kädestä pitäen käyttämään niitä, ja sittenkin saa varautua muutamaan ihan oikeasti "kaikesta huolimatta"-raskauteen.
No, ainakin saavat entistä useamman naisen lisääntymään. Ja kaduille lisää roskasakkia.
No mutta eihän sitä nyt voi mennä kertomaan kenellekään ehkäisystä! Nehän voisi vaikka saada moisesta siveettömyydestä kummallisia mielitekoja, niin kuin esimerkiksi ruveta vaikka harrastamaan seksiä!
Jeps, tuo tuli englanniksi vastaan muutamassa blogissa jo pari viikkoa sitten, mutta Suomessa ei kukaan ollut huolestunut ennen kuin Turun Sanomat otsikoi, että Suomessakin kehitetyt ehkäisyvälineet ovat joutumassa mustalle listalle :P
Toivonpa noin yleisesti, että kautensa päätyttyä Bush joutuu oikeuteen vastaamaan rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.
Keskiajallakin oltiin maanläheisempiä. Tuossa touhussa ei ole mitään tolkkua. "Kielletään abortit, ehkäisy ja seksuaalitiedotus, niin kaikki ihmiset alkaa maagisesti harrastaa seksiä vasta ristillisessä aviossa ja silloinkin vain pimeässä huoneessa ja lähetyssaarnaaja-asennossa tuottaakseen 2,2 suloista lasta!" ...Selevä.
Tämänkin poliittisen kukkasen tarkoitus on todennäköisesti jossain ihan muualla kuin aborttien vastustamisessa uskonnollisista syistä. Ameriikan maalla on vissiin syntyvyys laskenut, kun johtajisto alkaa huolestua. Ja jos ehkäisyä ja aborttia hankaloitetaan, mitä saamme enemmän? Matalasti koulutettua köyhällistöä. Mihin heitä käytetään? Nälkäpalkalla teollisuudessa, ja ennen kaikkea heistä tulee kaikkein parhaimmat sotilaat...
M-hm. Juuri tätä mietin. Se maa alkaa oikeesti muistuttaa herkkusieniviljelmää: toisaalta kourallinen hyvinvoipia pomoja, toisaalta iso läjä köyhyysrajalla sinnitteleviä epätoivoisia jotka tekee mitä tahansa rahasta (paitsi niitä p*skaduuneja mitä niiden haluttais tekevän, lällislää).
no subject
Date: 2008-08-06 11:58 am (UTC)Saatanan teokraatit. Saunan takana olis vielä tilaa.
no subject
Date: 2008-08-06 12:46 pm (UTC)No, ainakin saavat entistä useamman naisen lisääntymään. Ja kaduille lisää roskasakkia.
no subject
Date: 2008-08-06 01:24 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 01:27 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 01:33 pm (UTC)Toivonpa noin yleisesti, että kautensa päätyttyä Bush joutuu oikeuteen vastaamaan rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.
no subject
Date: 2008-08-06 01:37 pm (UTC)Ja aamen siitä Bushin oikeuteenjoutumisesta. Jos kuka sen ansaitsisi...
no subject
Date: 2008-08-07 02:20 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 03:01 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 06:01 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 07:19 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-06 08:48 pm (UTC)no subject
Date: 2008-08-07 05:02 am (UTC)no subject
Date: 2008-08-07 06:22 am (UTC)Kuka voittaa? Eipä oikeesti juuri kukaan.